Oululainen Hirsiset on yli 30 vuotta Suomessa toiminut, kansainvälisesti tunnettu hirsitalotoimittaja. Hirsisetiltä löytyy sopiva hirsi kaikkiin käyttötarkoituksiin, ja se tekee laadukkaat hirsitalot asiakkaan toiveiden mukaan.
Hirsisetin tärkeimmät arvot ovat asiakaslähtöisyys sekä luotettava ja laadukas toiminta. Hirsiset-talot valmistetaan korkealuokkaisista raaka-aineista, ja sen käyttämän laadunhallintajärjestelmän tarkoituksena on, että asiakas saa juuri sellaisen hirsitalotoimituksen kuin on tilannut. Laadun lisäksi täsmällisyys toimituksissa on yksi Hirsisetin tärkeimpiä toimintaperiaatteita.
Suomalaista hirsitalolaatua ympäri maailman
Hirsiset käyttää näkyvänä puumateriaalina pohjoisen Suomen parasta mäntyä ja asiakkaan niin halutessa myös kuusta. Pohjoisten puiden ominaisuudet ja Hirsiset-laatu tunnetaan useissa maissa ympäri maailman. Hirsisetin vientitoiminta alkoi 1990-luvun alussa Saksaan, ja nykyään sillä on yhteistyökumppaneita yli 20:ssä maassa kolmella eri mantereella.
Viime vuosiin asti lähes kaikki Hirsiset-hirsitalotoimitukset ovat suuntautuneet ulkomaille. Hirsitalojen kotimainen kysyntä on kuitenkin kasvanut huomattavasti, ja tänä päivänä jopa joka viides uusi talo Suomessa rakennetaan hirrestä. Siksi myös yhä useampi Hirsiset-kohde suunnitellaan nimenomaan suomalaiseen maisemaan ja kaupunkitaajamaan.
Hirsitalo – terveellinen ja ekologinen valinta
Hirsitalo on kaunis ja ekologinen kotivaihtoehto. Hirsitalon sisäilma on tutkitusti terveellistä ja allergioita ehkäisevää, ja siksi hirsitalo tarjoaa parhaat edellytykset terveelle asumiselle.
Hirsiset-taloissa yhdistyvät nykyaikainen rakennustekniikka ja asiakkaan valinnan mukaan joko perinteisen tai modernin hirsitalon tunnelma. Hirsitalon massiiviinen seinärakenne tasapainottaa lämmön ja ilmankosteuden vaihteluita.
Hirsi on lämmin ja aito luonnonmateriaali. Rakennusmateriaaleista vain hirsi on aidosti sataprosenttisen uusiutuva ja kierrätettävä materiaali. Hirren hiilijalanjälki on pienin muihin materiaaleihin verrattuna, ja se sitoo hiilidioksidia kaksinkertaisen määrän painoonsa nähden. Puun käyttö ehkäisee kasvihuoneilmiön etenemistä, ja siksi hirsi on arvovalinta, jota myös jälkipolvet arvostavat.
Perinteinen tai moderni hirsitalo suoraan pohjoisen metsistä
Nykypäivän hirsitalotehtaassa taloja ei tehdä varastoon, vaan ne valmistetaan toimitettavaksi suoraan asiakkaalle. Hirsiset ostaa puutavaran pohjoisessa sijaitsevilta puunjalostajilta, joiden erikoisalana ovat asiakkaan laatuvaatimusten mukaisesti valmistetut puutavaralaadut.
Hirsitalotoimitukseen sisältyy paljon erilaisia osia, kuten ovet, ikkunat, portaat ja erilaiset kiinnikkeet. Kaikki toimitukseen kuuluvat osat hankitaan toimittajilta, jotka Hirsisetin tapaan noudattavat korkeita laatuvaatimuksia. Toimittajien valinnassa Hirsiset kiinnittää laadun lisäksi huomiota toimitusvarmuuteen ja aikataulujen pitävyyteen.
Nykyaikainen tekniikka mahdollistaa hirsitaloissa myös niin sanottujen nurkattomien ratkaisujen käyttämisen. Nurkaton rakenne antaa talolle modernin ilmeen ja mahdollistaa hirsitalon rakentamisen myös kaupunkiympäristöön. Hirsiset on panostanut nurkissaan tuotekehitykseen, ja ne ovat paitsi tiiviit myös kauniit katsella.
Hirsiset toteuttaa jokaisen toimittamansa talon asiakkaan toiveiden mukaisesti. Hirsisetillä talo tai vapaa-ajan asunto voidaan tehdä myös asiakkaan omien piirustusten pohjalta.